Skip navigation

Myönnetään, ei näissä kuvissa kyllä rouskutella yhtään mitään. Kävimme Miss D’Winen kanssa jälleen kuvailemassa kesäisissä tunnelmissa. Tällä kertaa tuollaisessa omenapuutarhassa, jossa valitettavasti suurin osa puiden kukista oli jo ehtinyt pudota, mutta muutamissa puissa vielä kukat olivat tallella.

Osittain aikataulusyistä kuvasimme aika aikaisin iltapäivästä, jolloin aurinko oli vielä melko korkealla. Parempihan olisi etenkin tällaisten pikkusalamoiden kanssa kuvata myöhemmin, kun aurinko on matalammalla. Eikä vain siksi, että kultainen tunti on näyttävä, vaan ihan siitä syystä, että pienten käsisalamoiden teho ei meinaa riittää täyttä auringonpaistetta vastaan.

Nyt kuitenkin saimme aseteltua salamat näppärästi melko lähelle mallin kasvoja ja ammuin kaksi salamaa saman pikkuvarjon läpi. Näin tehoa riitti jopa liikaakin kello neljän päivänpaisteeseen. Aurinko itse sitten takana korkovalona.

Osassa kuvia taas aurinko on hieman pilvessä, joten päävalo on edelleen sama varjon läpi ammuttu salama ja toinen salama on siirretty mallin selän taakse korkovaloksi.

Olen kuvaillut sen verran paljon kovemmalla valolla tuolla softboxilla, että en muistanutkaan miten pehmeän lempeän valon tuo sateenvarjo lähietäisyydeltä tekee. Katselkaa. Linssinä taas nikonin 80-200/2.8.

Tasapainottelin myös vähän lämpimämpien ja kylmempien sävyjen kanssa kuvankäsittelyssä. Mielestäni molemmat toimivat.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: