Filmivalokuvaushommia

Lokakuussa digirungon ollessa toimintakyvytön kuvasin ensimmäistä kertaa filmijärkkärillä oikein ajatuksen kanssa. Lainasin isältä vanhan Pentax P30n filmirungon ja Vivitarin 35/2.8 linssin.

Filmiksi löytyi rulla fujifilmin superia 400:sta. Kuvaamisen helpottamiseksi rungossa on valotusmittari, joka vilkuttaa etsimessä ehdottamaansa suljinaikaa. Aukkohan pitää valita linssistä ja tarkennus tehtävä käsin. Lukemani ja kuulemani mukaan filmiä voi hyvinkin ylivalottaa aukon pari ja kuva pysyy hyvänä. Kuva ei pala puhki samalla tavalla tai niin pahasti kuin digikameralla, jolla etenkin kirkkaiden kohtien valotus on tarkempaa. Filmissä tuntuisi olevan enemmän dynamiikkaa tässä päässä siis.

Filmillä kuvatessa tuntuu ettei tahdo tuhlata vähäisiä ruutuja, joten kuvia tulee mietittyä hieman enemmän ja säädöt tulee tehtyä tarkemmin. Suhteessa digikuvaukseen siis hieman maltillisempaa ja harkitsevampaa. Voihan digilläkin kuvata näin, mutta miksi tehdä niin, kun kuvia voi räpsiä ilman pelkoa rahanarvoisen filmin tuhlaantumisesta.

Kehitetyssä filmissä on kieltämättä mukava fiilis ja hyvät sävyt. Harmillisesti huono skannerini ei pysty tuota fiilistä toistamaan skannatuissa kuvissa. Alla muutama onnistunein ruutu. Täysin epäonnistuneiden ruutujen vähäinen määrä yllätti positiivisesti. Muutamassa kuvassa on vaan ollut liian pitkä suljinaika ja vähän on päässyt tärähtämään. Tarkennuksetkin näyttävät olevan monessa kuvassa hyvin kohdallaan ja sommittelutkin tuntuvat kivoilta omaan simääni.

Tämä oli hauska kokeilu ja kuvasin mahdollisimman erilaisia asioita nähdäkseni mihin kaikkeen pystynkään filmillä ja simppelillä pikkulinssillä. Kolme rullaa on odottamassa kuvaamistaan vielä.

Muotokuvia nurkassa ja spotteja.

Tarkoituksena oli ottaa hieman hassuja, mutta virallisen näköisiä muotokuvia ”jotain” tarkoitusta varten, ilmeisesti facebook-profiilikuviksi. Idea oli kuvia ottaessa tällainen: Tausta piti saada valkoiseksi ainakin niin, että sen saisi jälkikäsittelyssä vedettyä tasaiseksi . Rajallisilla välineilläni tähän en suoraan pystynyt, mutta kuvankäsittelyssä tämä onnistuikin kohtuu vaivattomasti. Ensimmäisissä kuvissa valonlähteenä on etuvasemmalla yksi yläviistoon suunnattu diffusoitu salama, joka antaa suoraan valoa myös kohteelle ja joka puolelle pienehköä huonetta. Kuvattava ihminen on laitettu seisomaan valkoista seinää vasten. Tarkoituksena on, että oikealla oleva seinä heijastaa osan valosta takaisin kohteen kasvoille avaten varjoja. Salamatehoa olisi voinut olla huomattavasti lisää, koska salaman suuntaaminen heitti tehoa kovasti harakoille. Tarvitsisin kyllä sateenvarjon tai jonkun vastaavan tuon vähäisen tehon kunnolliseen hyödyntämiseen. Myös huoneen koko asettaa rajoituksia. Olisi hyvä saada etäisyyttä taustaan etenkin sinne syntyvien varjojen vähentämiseksi.

Jälkimmäisessä kuvassa salama on ammuttu suoraan päin kohteen kasvoja kotitekoisen ”gridin” läpi.  Tällä saadaan aikaan pistemäinen valokiila. Huomaatte varmasti myös, että olen alivalottanut vallitsevaa valoa runsaasti saadakseni huoneen pimeäksi. Kohteen takana oleva kova varjo kyllä häiritsee itseäni hieman.

Alla kuvia erilaisista kotitekoisista valonmuokkaimistani. Vasemmalla edellämainittu gridi. Käytännössä kyseessä on aaltopahvista leikattuja suikaleita liimattuna kasaksi. Salamaan sen olen kiinnittänyt intin särmärillä. Käytettäessä suurta salamatehoa on mahdollista, että kuumuus käräyttää pahvin ja saattaa jättää jäljen salamaankin. Toinen on vessapaperirullista teipillä kasattu putki ns. snoot. Tekee myöskin kapean spotin, kuten viimeisestä kuvasta voi nähdä.